Olivia Culpo esitteli jääkaappinsa sisällön – missikaunotar juo suolakurkkujen lientä

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen malli Olivia Culpo on koko kesän ajan hemmotellut fanejaan mitä näyttävämmillä bikinikuvilla. Tähti pitää hyvää huolta kehostaan päivittäisillä valinnoillaan esimerkiksi ruokavalion suhteen. Nyt 28-vuotias nainen avasi jääkaappinsa oven YouTube-videolla.

Nainen kertoi hetki sitten, että karanteenin aikana hänen viinin juomisensa oli lähtenyt käsistä, minkä vuoksi hän oli keskittynyt jälleen terveellisempään ruokavalioon. Nyt mallikaunotar esittelee Women’s Health -sivuston julkaisemalla videolla mitä hänen jääkaappinsa tällä hetkellä sisältää.

Jääkaapista löytyy vähärasvaisia proteiininlähteitä kuten kanaa ja kalkkunaa. Myös kollageenijuoma ja vihermehu kuuluvat naisen jokapäiväiseen ruokavalioon. Jääkaapissa on myös paljon marjoja ja terveellisiä viherjauheita ja siemeniä, mutta kaapin sisältä löytyy kuitenkin myös pari yllätystä.

Olivia Culpon jääkaapin ylähyllyllä on noin kymmenen erilaista purnukkaa suolakurkkuja. Kaunotar kertoo rakastavansa suolakurkkuja, joita hän nauttii etenkin kuukautisten aikana. Tähti pitää mausta niin paljon, että hän juo myös suolakurkkujen etikkaisen mausteliemen. 

Toinen yllätys löytyy jääkaapin ovesta, jonka lokerot ovat pullollaan suklaalevyjä. Suklaalevyt ovat vähäsokerisia vaihtoehtoja ja näin ollen Olivia Culpo on sitä mieltä, että niistä ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Culpo rakastaa suklaata eikä ole saada siitä tarpeekseen.