Suomalainen puolukka päihittää gojimarjan – sadosta tulossa hyvä

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Suomalaiset metsät ovat kuin aarreaittoja, joista voi poimia terveellisiä ainesosia suoraan ruokapöytään. Metsissä on sieniä, villiyrttejä ja marjoja. Puolukka on kypsynyt poimintakuntoon monin paikoin ympäri Suomea.

Puolukat ovat todellista superfoodia. Terveystietoiset ihmiset saattavat ostaa kaupasta esimerkiksi gojimarjoja, vaikka lähimetsästä voi kerätä puolukkaa ilmaiseksi. Terveysvaikutteita on runsaasti vitamiinien, kuitujen ja antioksidanttien ansiosta. Luonnonvarakeskus tiedottaa, että Suomen puolukkasadosta on tulossa raakilehavaintojen perusteella hyvä, paikoin jopa melko runsas. Pääsato on poimittavissa syyskuun alkuviikoilla.

Puolukkametsät kaipaavat kipeästi pölyttäjiä. Puolukan pölytys jäi tänä vuonna heikoksi, mutta kukkien runsaan määrän ansiosta sadosta tulee silti hyvä. Puolukat kannattaa pakastaa talven varalle.