Chadwick Boseman ei kertonut syövästään Disneylle – uskoi parantuvansa Black Panther 2 -kuvauksiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viihdemaailma järkyttyi viikonloppuna Marvelin Black Panther -elokuvan pääroolia näytelleen Chadwick Bosemanin kuoltua syöpään 43-vuotiaana. Tähden on paljastettu pitäneen syöpädiagnoosin niin hyvin salassa, etteivät edes Disney ja Marvel tienneet siitä.

Chadwick Bosemanilla todettiin paksusuolen syöpä jo vuonna 2016, mutta hän jatkoi työskentelyä vuosien ajan salassa pidetyistä hoidoistakin huolimatta. Marvel Studios -yhtiön johtaja Kevin Feige sai tietää tähden sairastaneen syöpää vasta tunnin tähden kuoleman jälkeen saamassaan sähköpostiviestissä. Ainoat Bosemanin syövästä tienneet olivat näyttelijän agentti Michael Greene, tuottajaystävä Logan Coles, henkilökohtainen valmentaja Addison Henderson ja 42-elokuvan ohjaaja Brian Helgeland.

Bosemanin kerrotaan uskoneen parantuvansa syövästä ja kykenevänsä näyttelemään menestykseksi nousseen Black Panther -elokuvan jatko-osassa. Kuvaukset oli määrä aloittaa maaliskuussa 2021, ja tähti oli alkanut jo treenaamaan roolia varten. The Hollywood Reporter -lehden mukaan isot tuotantoyhtiöt määräävät näyttelijät tyypillisesti lääkärintarkastuksiin vakuutussyistä vain, jos heidän terveydentilaansa on syytä epäillä esimerkiksi iän vuoksi.

Disneyllä ja Marvelilla on nyt edessään vaikea päätös Black Pantherin tulevaisuuden suhteen. Vaihtoehtoina on todennäköisesti joko palkata Bosemanin näyttelemän T’Challan rooliin uusi näyttelijä, tai vaihtoehtoisesti pukea Black Pantherin pukuun joku ensimmäisen osan muista hahmoista. Tapahtuipa mitä tahansa, tulee Black Panther 2 -elokuvan vuodelle 2022 suunniteltu ensi-ilta suurella varmuudella siirtymään.