Big Brother alkoi jälleen – tässä kaikki BB-talon asukkaat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realitysarja Big Brother on jälleen käynnistynyt. Tällä kertaa koronakriisi asetti tuotannolle ja asukkaille aivan uudenlaisia haasteita, sillä asukkaat joutuivat olemaan viikon eristyksissä jo ennen taloon astelemistaan. Lisäksi he joutuivat tekemään kaksi koronatestiä. Hetki sitten ensimmäinen asukas asteli taloon. Stara esittelee tässä artikkelissa kaikki BB-talon asukkaat.

Big Brother -talo 2020, Kuva: Jukka Alasaari

Big Brother -talossa on tällä kaudella ulkosauna ja kaksi paljua kauppakeskuksen katolla. Talon on suunnitellut sisältä Aalto-yliopiston asiantuntijat. Asukkailla ei ole lainkaan omia sänkyjä, sillä he nukkuvat yhdessä suuressa siskonpedissä. Ruokaa asukkaat tilaavat verkkokaupasta viikkotehtävistä voittamillaan rahoilla. Ensimmäisenä vuoden 2020 tuotantokaudella taloon asteli BB-Kati.

BB-Kati 2020

BB-Kati on 32-vuotias vaasalainen personal trainer, joka sairastaa MS-tautia. Sairautensa hän tosin itse kertoo olevan vain liikkelle paneva voima, ja haluavansa elää täysillä. Koheltajaksi itsensä esittelevä Kati työskentelee ravintolassa. Kati asteli taloon, joka oli vielä tyhjä, mutta ei ole enää pitkään.

BB-Arttu 2020

BB-Arttu on Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva 26-vuotias tuotantoinsinööri. Hän pitää edestä johtamisesta ja miettii yleensä toisen kannalta miten tämä haluaisi asiat tehdä. Ainoa asia, josta Arttu ei suostu luopumaan on hänen pitkät hiuksensa. Taloon asteltuaan Arttu kertoi pitävänsä sen tyylistä.

BB-Sini 2020

BB-Sini on Tampereella nykyisin asuva 32-vuotias asianajaja ja varatuomari, joka kertoo olevansa työnarkomaani. Väkivaltarikollisten ja uhrien parissa usein työskentelevä Sini johtaa samalla asianajotoimistoa. Sini harrastaa maanpuolustusta ja on sotilasarvoltaan reservin luutnantti. Hänellä on lisäksi diagnosoitu ADHD.

BB-Joel 2020

BB-Joel on 25-vuotias sekatyömies, joka on kotoisin Lievestuoreelta. Piharakentajana työskentelevä nuori mies kertoo tavoitteekseen oppia puhumaan vaikeista asioista panematta sitä leikiksi. Joel on kiltti eikä pidä ilkeilystä. Hän kertoo elävänsä päivä kerrallaan.

BB-Ella 2020

BB-Ella on 23-vuotias opiskelija Helsingistä. Hän on kiinnostunut muodista ja rakastaa luksusta. Hän ei voi sietää ihmisiä, jotka tuomitsee muut ihmiset ennen kuin tuntee heidät. Parhaaksi ominaisuudekseen hän kertoo huumorintajun ja kertoo, että ihmisen täytyy kyetä nauramaan myös itselleen. Taloon Ella asteli kirkkaan vaaleanpunaisessa mekossa.

BB-Minna 2020

BB-Minna on 39-vuotias Varkaudessa asuva suntio. Eläinrakkaaksi tunnustautuva Minna on kertomansa mukaan kiltti tyttä, ja hänellä ei ole koskaan ollut kapinavaihetta. Suntiona hän pitää huolta kirkosta ja osallistuu sen toimintaan. Minna on ollut töissä Norjassa, jossa hän valmisti saamelaiskoruja. Minna kertoo olevansa huolissaan sosiaalisen median keskustelujen tasosta. Hän kuvailee itseään vapaamieliseksi konservatiiviksi.

BB-Sasa 2020

BB-Sasa on 26-vuotias Turussa nykyisin asuva kauppatieteilijä. Vammalassa syntynyt Sasa varttui kahden äidin kanssa ja hän on opiskellut Ruotsissa. Sasan mukaan hänen mielestään lasi on aina puoliksi täynnä ja hän inhoaa syrjintää. Hän uskoo olevansa BB-talossa ilopilleri.

BB-Timo 2020

BB-Timo on 53-vuotias loviisalainen eläintenhoitaja ja vegaani. Käärmeistä pitävä mies kertoo matelijoiden kiinnostavan häntä kovasti, koska niitä on vaikea ymmärtää. Omasta hyvinvoinnistaan mies kertoo huolehtivansa, jotta voisi huolehtia eläimistä paremmin. BB-talossa Timo toivoo voivansa kertoa ihmisille eläintenoikeuksista ja huolehtimisesta.

BB-Paula 2020

BB-Paula on 40-vuotias porilainen sinkku, joka ei halua lainkaan lapsia. Sen hän on varmistanut käymällä muutama vuosi sitten sterilisaatiossa. Perheensä mustaksi lampaaksi itseään kuvaileva Paula on syntynyt Oulussa ja työskentelee kuntosalilla. Terveyttä arvostavalla Paulalla arkipäivät kuluvat urheilun parissa.

BB-Roope 2020

BB-Roope on 22-vuotias Espoossa asuva mies, joka kertoo olevansa sukupuoliroolien rikkoja. Hän työskentelee elokuvateatterissa. Mäntsälässä syntynyt ja Kirkkonummella varttunut Roope oli kouluaikana kiusattu, mutta kertoo ”laittaneensa itse bensaa liekkeihin”. Ystävät nimittivät häntä jo pari vuotta sitten BB-Roopeksi, joka siis nyt toteutuu.

BB-Olli-Pekka

BB-Olli-Pekka on 27-vuotias vantaalainen roskakuski Vantaalta. Hänellä on kolme kissaa ja avopuoliso. Liperissä syntynyt ja sähkökitaraa soittava nuori mies soittaa Täyspaska-nimisessä yhtyeessä ja harrastaa lisäksi tietovisoja ja bingoa. Olli-Pekka kertoo olevansa hauska ja rakastavansa pieruhuumoria.

BB-Sami 2020

BB-Sami on 27-vuotias ja töissä päiväkodissa. Lisäksi hän toimii salibandysvalmentajana. Hän kertoo ärsyyntyvänsä vihervasemmistosta ja välttävänsä kaikkea vegaaniruokaa. Sami kertoo haluavansa auttaa heikoimmassa asemassa olevia ja erityisesti lapsia. BB-taloon hän halusi, koska se on paikka, jossa hän pystyy ärsyttämään ja haastamaan ihmisiä.

BB-Kristiina 2020

BB-Kristiina on 21-vuotias vantaalainen sähköasentaja, joka asuu avopuolisonsa ja kissansa kanssa. Runsaasti tatuoitu nuori nainen haluaa olla tekemisissä vain aitojen ihmisten kanssa.

BB-Niko 2020

BB-Niko on 25-vuotias espoolainen, joka on tullut perheensä kanssa Iranista Suomeen vuonna 1999. Koulukiusattu maahanmuuttaja kertoo käyttäytyneensä koulussa huonosti ja joutuneensa siksi isänsä pahoinpitelemäksi. Niko puolustaa kaikkia, jotka eivät itse kykene puolustautumaan. Työttämänä tyttöystävänsä kanssa asuva nuori mies kertoo olevansa ”house wife” ja haaveilevansa yrityksen perustamiseksi Alkolle.

BB-Tiia 2020

BB-Tiia on veikkolalainen 41-vuotias kemian tekniikan tohtori ja yliopiston opettaja. Hän kertoo olevansa jotain muuta kuin mitä hänestä voisi ennakkoon odottaa. Kahden lapsen eronnut äiti on nykyisin sinkku ja kertoo olevansa iloinen ja joskus jopa nenäkäs. Hän ei pidä ihmisistä, jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken. Intohimokseen Tiia kertoo kahvin.

BB-Marko 2020

BB-Marko on 34-vuotias säkyläläinen yrittäjä. Ammattikoulussa rakennuspuolen käynyt mies on tehnyt monenlaisia töitä ja rakastavansa erityisesti saunomista. Harrastuksena Markolla on kasvimaa, jossa kasvaa muun muassa chilejä. Lisäksi hän harrastaa sopimuspalokuntaa ja inhoaa suunnitelmien mönkään menemisestä. Aamukahvista Marko ei suostuisi luopumaan mistään hinnasta. BB-talossa hän lupaa ottaa saunamajurin pestin.