R. Kellyn pahoinpitelijä oli pahamaineinen sellikaveri – oli aikeissa puukottaa kynällä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti R. Kelly pahoinpideltiin äsken sellissään. Oikeusasiakirjoista on selvinnyt, että hyökkääjä oli laulajan sellitoveri. Hänen aikomuksenaan oli puukottaa R. Kellyä kynällä, mutta pahoinpitely saatiin keskeytettyä ajoissa.

– Kyseessä on vanki, jonka ei tulisi olla lähelläkään R. Kellyä. Hänet on tuomittu kaikista väkivaltaisimmista rikoksista, eikä hän kunnioita tippaakaan sääntöjä. Hänen kasvoihinsa on tatuoitu: ”Kytät vittuun!”, kertoo R. Kellyn asianajaja Steven Greenberg.

Page Sixin mukaan R. Kelly on joutunut hyökkäyksen takia ja oman turvallisuutensa vuoksi eristysselliin. Greenberg on vaatinut miehen vapauttamista kotiarestiin takuita vastaan. R. Kellyn fanit protestoivat vankilan edustalla vaatien samaa asiaa. Kaikki vankeinhoitolaitoksessa olevat vangit joutuvat kärsimään mielenosoitusten vuoksi ja tämä oli kaiketi myös syynä sellitoverin hyökkäykseen.

R. Kelly odottaa parhaillaan tuomiotaan seksuaalirikoksista ja oikeudenkäynnin on määrä olla 29. syyskuuta. Mies on epäiltynä muun muassa alaikäiseen sekaantumisesta, ihmiskaupasta ja lapsipornosta. Lisäksi hänen kerrotaan tartuttaneen herpeksen alaikäiseen seksikumppanina olleeseen tyttöön.