Robottiroskis on nerokas keksintö – enää ei tarvitse viedä roskia pönttöön

Digi · Tim Isokivi

Vaikka älylaitteet ovat helpottaneet monia elämän osa-alueita, pitää useimmissa kodeissa roskat viedä ulos edelleen jalkavoimin. Eräs yhdysvaltalainen insinööri on kuitenkin tehnyt asiaan muutoksen.

Ahad Cove on luonut itseohjaavan roska-astian. Pienikokoisen tietokoneen, moottorin ja kameran ansiosta älyroskikseksi muuttunut roskakori kykenee kulkemaan itsekseen kodin ulkopuolelle odottamaan roska-autoa.

Coven mukaan kamera tunnistaa tekoälyn ansiosta kodin ulkopuolella ajavat roska-autot ja kykenee näin ollen suuntaamaan ulos juuri oikealla hetkellä. Miehen hämmästyttävän keksinnön suunnittelutyötä, valmistumista ja lopputulosta esitellään hänen Youtube-kanavallaan jaetulla videolla.