Supermalli paljasti – tässä neljä parasta neuvoa kauneuteen

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rosie Huntington-Whiteley sai hänen miehensä Jason Stathamin kanssa taannoin esikoispoikansa Jack Oscarin. Nainen palasi melko nopeasti mallin töidensä pariin perheenlisäyksen jälkeen, mutta on kuitenkin paljastanut, että omiin mittoihin palautuminen vaati aikaa, kärsivällisyyttä ja jatkuvaa kuntosalilla käymistä.

Nykyään kiireisellä pienen lapsen äidillä ei ole enää samaan tapaan aikaa omaan kauneudenhoitoon kuin aiemmin. Tämän vuoksi 32-vuotias malli onkin päättänyt huolehtia siitä, että hän pitää kuitenkin kiinni perusasioista. Rosie Huntington-Whiteley paljasti Poosh-sivustolle neljä parasta kauneuteen liittyvää neuvoa, joita hän itsekin noudattaa parhaansa mukaan joka päivä.

1. Käytä aurinkorasvaa



2. Nuku tarpeeksi



3. Ulkoile päivittäin



4. Muista venytellä

Brittiläinen huippumalli Rosie Huntington-Whiteley on tullut tunnetuksi esimerkiksi Victoria’s Secret ja Burberry -merkkien riveissä työskentelemisestä. Vaalea mallikaunotar on myös näytellyt ja ollut mukana muun muassa vuonna 2015 ensi-iltansa saaneessa Mad Max: Fury Road -elokuvassa.