Uskomaton suoritus! Nainen laihdutti lähes 90 kiloa 1,5 vuodessa

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Teksasilainen Jessica oli vasta kolmekymppinen, mutta tunsi itsensä kuusikymppiseksi. Syynä oli naisen valtava ylipaino, mikä esti häntä liikkumasta. Nainen kärsi tunnesyömisestä ja ahtoi itseensä suuria määriä roskaruokaa.

Sitten hän sai tarpeekseen. Jessica aloitti sinnikkään elämäntapamuutoksen. Hän laihdutti 1,5 vuodessa 87,5 kiloa, eli yli puolet painostaan. Nykyisin 73-kiloinen ja kaikin puolin iloinen nainen muuttui fyysisen olemuksensa lisäksi roimasti myös henkisesti. Hänen itsetuntonsa on kohonnut pilviin ja hyvinvointi senkin yli.

Nainen keskittyy puntarin lukemien sijasta läskin polttamiseen. Hän on korvannut vartalon massaansa lihaksilla ja saavuttanut sen kautta voimaa sekä kestävyyttä. Hänen ruokavalionsa on puhdasta ja vähähiilihydraattista. Jessica ei myöskään syö prosessoituja tai vaarallista rasvaa sisältäviä aterioita. Kaiken takana on kuitenkin sinnikkyys ja määrätietoisuus.