Madonnasta kertova elokuva on työn alla – laulaja ohjaa sen itse

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Musiikkimaailmassa menestyneiden artistien ja yhtyeiden elämänkertaelokuvat ovat olleet viime vuosina kovaa huutoa Hollywoodissa. Nyt suunnitteilla on elokuva popin kuningattaresta, Madonnasta.

Universal Studios -yhtiön tuottamassa elokuvassa seurataan Madonnan kasvua ja nousua toistuvasti hittilistojen kärkeen nousseeksi maailmankuuluksi poptähdeksi ja tyyli-ikoniksi. Madonna tulee itse toimimaan elokuvan ohjaajana. Sen käsikirjoituksesta vastaavat Deadline-sivuston mukaan Oscar-palkinnon Juno-elokuvasta voittanut Diablo Cody ja poptähti itse.

Musiikkiartistien elämänkertaelokuvien tapauksessa on harvinaista, että tähti itse ohjaisi elokuvan. Muusikot olivat kuitenkin vahvasti läsnä esimerkiksi Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn, Elton John -elokuva Rocketmanin ja N.W.A.-elokuva Straight Outta Comptonin kirjoitus- ja tuotantovaiheissa. Madonna ei tule itse näyttelemään itsestään kertovassa elokuvassa, ja toistaiseksi onkin vielä arvoitus kuka häntä tulee valkokankaalla esittämään.