Tutkijat varoittavat: Kaksi viidesosaa maailman kasveista vaarassa kuolla sukupuuttoon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joukko tutkijoita on julkistanut Maapallon tulevaisuuden kannalta huolestuttavan raportin. Sen mukaan jopa kaksi kolmasosaa maailman kasveista on vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Maailman kasvien ja sienten tilaan perehtyivät State of the World’s Plants and Fingi 2020 -tutkimuksessa yhteensä 210 tutkijaa 42 valtiosta. Tutkimuksessa kasvien ja sienten todetaan olevan ihmiskunnalle elintärkeitä, sillä niistä valmistetaan niin lääkkeitä, polttoaineita kuin ruokaakin. Erilaisten kasvilajien tulevaisuutta uhkaavat kuitenkin kasvualueen väheneminen ja ilmastonmuutos.

– Olemme häviämässä kamppailun aikaa vastaan. Lajeja tuhoutuu nopeammin kuin kykenemme löytämään ja nimeämään ne. Monet niistä saattavat pitää sisällään vihjeitä, joilla voitaisiin ratkaista useita ajankohtaisia lääketieteellisiä ongelmia ja ehkä jopa käynnissä olevia tai tulevia pandemioita, professori Alexandre Antonelli kuvailee BBC:lle.

Tutkijoiden mukaan sukupuuton uhan alla on aikaisempaa suurempi määrä kasvilajeja. Tuoreiden arvioiden mukaan jopa 39,4 prosenttia putkilokasveista uhkaa sukupuutto, kun vielä 2016 arvio oli 21 prosenttia.