AC/DC tekee paluun – paljastivat kokoonpanon sosiaalisessa mediassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australialainen pitkän linjan rockyhtye AC/DC on viettänyt parin vuoden ajan hiljaiseloa. Yhtyeen fanien ei kuitenkaan tarvitse vielä pelätä hard rock -jyrän vetäytyneen lopullisesti eläkkepäiville, sillä AC/DC on juuri ilmoittanut tekevänsä paluun.

Parhaillaan tulevaa PWRUP-levyä työstävä yhtye paljasti Twitterissä Angus Youngista, Phil Ruddista, Stevie Youngista, Brian Johnsonista ja Cliff Williamsista koostuvan tuoreimman kokoonpanonsa. Osa kokoonpanon jäsenistä oli jo ehtinyt väliaikaisesti jättää yhtyeen viime vuosien aikana. Rudd erosi yhtyeestä vuonna 2015 huume- ja tappouhkaustuomion vuoksi, Johnson joutui jättämään AC/DC:n vuonna 2016 vakavan kuulovamman vuoksi ja Williams puolestaan ilmoitti vetäytyvänsä eläkkeelle vuonna samana vuonna yhtyeen kiertueen päättymisen jäleen.

Yhtyeen paluun myötä on kulunut lähes kolme vuotta AC/DC:n rytmikitaristi Malcolm Youngin kuolemasta. Skottilaissyntyinen muusikko perusti yhtyeen veljensä Angusin kanssa jo vuonna 1973. Australian Sydneyssä Young toimi yhtyeen kitaristina vuoteen 2014 saakka, kunnes pahentunut dementia pakotti hänet lopettamaan uransa.