Mies ikuisti vaaratilanteen metsälenkillä – puuma seurasi perässä minuuttien ajan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Moni ihminen hakeutuu luonnon helmaan rauhoittuakseen, mutta joskus rauha voi olla metsäretkestä kaukana. Eräs yhdysvaltalainen mies joutui vaellusretkellään vaaralliseen tilanteeseen puuman ansiosta. Hän ikuisti pelottavan välikohtauksen viraalina sittemmin levinneeksi videoksi.

Kyle Burgess oli 16 kilometrin lenkillä Utahin Slate Canyonissa, kun hän näki edessään neljä puuman pentua. Mies päätti kuvata eläimiä mutta tajusi pian olevansa vaarassa. Niiden emo nimittäin ilmestyi paikalle eikä vaikuttanut olevan mielissään hänen läsnäolostaan.

Vihainen puumaemo lähti seuraamaan hitaasti taaksepäin kävellyttä Burgessia. Mies yritti välillä pelotella kissapetoa pois huutamalla sille, mutta mikään ei vaikuttanut saavan välillä jopa hyökkäysliikkeitä tehnyttä kissapetoa lopettaamaan hänen vainoamistaan. Puuma häipyi lopulta paikalta seurattuaan Burgessia jopa kuuden minuutin ajan, ja mies pääsi vihdoinkin huokaisemaan helpotuksesta vaaratilanteen päätyttyä.