Alaikäinen kaahasi Pohjois-Karjalassa 157 km/h satasen rajoitusalueella

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ei ole ensimmäinen kerta tänä vuonna tai lyhyen ajan sisään kun kerromme alaikäisen ajoneuvon kuljettajan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Tuoreessa muistissa on lukuisat poikkeusluvalla kortin saaneiden tai tuoreiden kuljettajien hurjastelut.

Poliisipartio mittasi valtatie 6:lla kulkeneelle henkilöautolle nopeudeksi 157 kilometriä tunnissa. Alueella on satasen rajoitus. Tilanne tapahtui Joensuun Marjalassa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 01:40 aikaan.

Ratin takana kuljettajana oli 17-vuotias henkilö. Alaikäinen kuski oli saanut korttinsa erikoisluvalla. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.