Hämmästyttävä näky Lidlissä – lasilattian alta paljastuvat viikinkitalon jäänteet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Irlannin Dubliniin on avattu taatusti ainutlaatuinen Lidl-myymälä. Kaupassa on ostosten tekemisen lisäksi mahdollista tutustua Irlannin menneisyyden saloihin.

Aungier Streetillä sijaitsevan Lidl-myymälän käytävllä on lasilattia, jonka alta paljastuvat muineisen viikinkirakennelman jäänteet. 1000-luvulla valmistunut rakennelma löydettiin alueella tehtyjen kaivausten yhteydessä. Talon uskotaan olleen käytössä paikallisen perheen kotina.

Kaivauksista löydettiin myös muita historiallisia esineitä, kuten 1200-luvulta peräisin ollut viinikannu. Ainutlaatuinen Lidl-myymälä avattiin Dubliniin 15. lokakuuta. Irlannin Lidliä edustava Vincent Cronolly kuvailee liikkeessä asiointia uniikiksi mahdollisuudeksi tutustua Dublinin keskiaikaiseen historiaan ja suorittaa samalla viikottaisia ruokaostoksia.