Ohhoh! Jessica Alvesin nimettömässä kuvattiin massiivinen timanttisormus

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmis-Ken on nykyään nainen nimeltään Jessica Alves. Hänet on ikuistettu viimeaikaisiin valokuviin suuri timanttisormus nimettömässä sormessa. Sormus on käynnistänyt hurjan huhumyllyn mahdollisesta kihlautumisesta.

Jessica Alves on kommentoinut suhdehuhuja Daily Mailille. Hän vakuuttaa olevansa yhä sinkku, sillä hänen on todella vaikea löytää itselleen seuraa. Alves on muun muassa estetty käyttämästä Tinder-treffisovellusta. Hän kuitenkin suunnittelee oman treffiohjelman perustamista Netflixin kanssa.

– Kyseinen sormus on kultainen isäni antama timanttisormus. Hänen kuolemastaan on kulunut kaksi kuukautta ja olen todella surullinen, etten ehtinyt hyvästelemään häntä. Koska sormus on todella arvokas ja siihen liittyy paljon tunteita, päätin pitää sitä laskeutuessani Milanosta Lontooseen, Jessica Alves kertoo.