Paris Hilton haluaa lapsia? Valmis hankkimaan ”mini-minän”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seurapiiritähti Paris Hilton on vihjannut olevansa valmis jälkikasvun hankkimiseen. Hän paljasti tuoreessa haastattelussa pakastuttaneensa munasolujaan joitain vuosia sitten.

Hiltoniin mukaan idea munasolujen pakastamisesta oli peräisin Kim Kardashianilta. Kardashian oli esitellyt tähdelle lääkärinsä, ja sen myötä myös Hilton inspiroitui säilyttämään munasolunsa tulevaisuuden varalta. Hän kehottaa muitakin naisia tekemään samoin.

Carter Reumin kanssa vuoden ajan seurustelleen 39-vuotiaan Hiltonin toiveena olisi saada ensin tyttölapsi. Hän olisi kuitenkin valmis saamaan myös kaksoset, joista toinen olisi tyttö ja toinen poika.

– Minulla on pakkomielle päästä pukemaan lapsia ja saada oma mini-minä, Paris Hilton kuvaili The Sunday Times -lehden haastattelussa.