Poliisi epäilee: Alaikäiset pojat tappoivat miehen Vallilassa – ilmoita havaintosi viranomaisille

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Vuonna 2001 syntynyt mies kuoli puukotuksesta saamiinsa vammoihin 31. lokakuuta aamuyöllä Helsingissä. Tekijöiksi epäillään kolmea alaikäistä poikaa. Hätäkeskus sai ilmotuksen puukotuksesta kello 01:00 Mäkelänkadun ja Päijänteentien risteyksessä Alepa-kaupan edustalla Helsingin Vallillassa.

Ilmoituksen mukaan tekijöitä oli useita. Poliisin saavuttua paikalle tekijät olivat poistuneet. Uhri toimitettiin kiireellisesti sairaalaan, jossa hän menehtyi. Poliisi on tavoittanut kaksi epäiltyä lauantain aikana ja toinen heistä on tällä hetkellä pidätettynä. Epäillyt ovat 16- ja 14-vuotiaita.



– Poliisi on tehnyt lauantaina alueella teknistä ja taktista tutkintaa ja muun muassa katsonut alueelta löytyvien valvontakameroiden tallenteita, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio Helsingin poliisilaitokselta.

Epäillyt tekijät ovat liikkuneet ennen tapahtumaa Vallilan alueella viiden hengen seurueessa, josta kaksi osallista on ollut tyttöjä. Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista liittyen seurueeseen tai tapahtumiin Alepan edustalla sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi.