Lapin lentoja lisättiin talvikaudelle – kymmeniä vuoroja pohjoisen kohteisiin

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lapin kohteisiin on lisätty lentoja ja junavuoroja sesonkiaikoina, koska ihmiset eivät matkusta mielellään ulkomaille koronaviruspandemian vuoksi. Myös Finnair on nyt päivittänyt talvikauden 2020–2021 liikenneohjelmaansa. Aikataulut ovat voimassa joulukuun alusta maaliskuun loppuun.

Finnair lentää talvikaudella keskimäärin 55 viikkovuoroa Pohjois-Suomen kentille Ivaloon, Kittilään, Kuusamoon ja Rovaniemelle. Finnairilla on valmius lisätä lentoja joustavasti tai muuttaa lennolla käytettävää konetyyppiä lyhyelläkin aikavälillä.

– Koronapandemian tuomien matkustuslinjausten vuoksi kansainvälisiä matkustajia ei tule Pohjois-Suomeen aiempien vuosien tapaan, mikä näkyy nyt lentojemme määrässä. Haluamme kuitenkin osaltamme tukea pohjoisen matkailua ja tarjoamme kotimaan matkailijoille hyvät lentoyhteydet suosittuihin talvikohteisiin. Suuri osa tulevan talvikauden lennoistamme suuntautuu Pohjois-Suomen kentille, kertoo Finnairin kansainvälisestä myynnistä vastaava johtaja Mikko Turtiainen.