Mies rikkoi koronarajoituksia – ulkoilutti lelukoiraa ulkonaliikkumiskiellon aikana

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tšekkiin on koronarajoitusten myötä astunut voimaan iltayhdeksältä alkava ulkonaliikkumiskielto. Kielto ei kuitenkaan koske koirien ulkoiluttajia. Nyt lakia on yritetty rikkoa varsin luovalla tavalla.

Poliisi pysäytti taannoin České Budějovicessä ulkonaliikkumiskiellon voimaan astumisen jälkeen kävelyllä olleen miehen. Hän ilmoitti vain olleensa ulkoiluttamassa koiraansa. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti lemmikin olleen todellisuudessa vain pelkkä pehmolelu.

Lelukoiran ulkoiluttaja väitti myöhemmin kyseessä olleen vain taiteellinen käytännön pila. Expats CZ -uutissivuston mukaan poliisi päätti lopulta antaa hänelle pelkän varoituksen rangaistuksen sijaan. Hämmentävä tapaus ikuistui viraalina sittemmin levinneeksi videoksi kaduilla partioineita poliiseja seuranneen television kuvausryhmän ansiosta.