Marshmellon ökyauto varastettiin – poliisilla hurja takaa-ajo

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessakin esiintynyt musiikkituottaja ja DJ Marshmello on joutunut autovarkauden uhriksi. Varas vei tähden satojen tuhansien dollarien arvoisen, suurikokoisen Ford F550 -lava-auton. Ajoneuvo varastettiin Los Angelesista sijaitsevan Ford-liikkeen pihasta, johon se oli tuotu huollettavaksi.

Varas pääsi autoon käsiksi helposti, sillä sen avaimet olivat edelleen ohjaamossa. Auto löydettiin myöhemmin poliisin yritettyä saada kuljettajaa pysähtymään vaarallisen ajamisen vuoksi. Varas johdatti poliisit hurjaan takaa-ajoon Los Angelesin katuja pitkin.

Takaa-ajo päättyi TMZ-sivuston mukaan autovarkaan yritettyä kääntyä ajoneuvolla Taco Bellin pihassa ja kolaroituaan sen sähkötolppaan. Epäilty pidätettiin varastetulla autolla ajamisesta ja poliisin pakoilemisesta. Marshmellon lähes kahdeksan metriä pitkän, kahdella lisärenkaalla ja junan torvella tuunatun lava-auton kerrotaan olevan jopa yli 420 000 euron arvoinen.