Koira ei nauti laihdutuskuurille joutumisesta – ilme kertoi kaiken

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Harva nauttii laihdutuskuurille joutumisesta, etenkään jos se tarkoittaa ruoka-annosten koon rajua kutistumista. Hauskalla viraalivideolla tavataan pieni koira, jonka suhtautumiseen dieettiä kohtaan voi moni samaistua.

Bangkokissa kuvatulla videolla pomeranian-rotuinen Pao odottaa innolla ruokahetkeään. Koira ei kuitenkaan osaa aavistaa omistajan vähentäneen melkoisesti sille tarjoiltavan kuivaruoan määrää. Hän heittää koiran ruokakuppiin vain kaksi muroa.

Pao reagoi aterian pienemiseen hauskalla ja paljon puhuvalla tavalla. Sen kasvot muuttuvat hetkessä ärtyneiksi ja jopa suorastaan maanisiksi. Lopulta koira päättää kuitenkin tyytyä tavallista pienempään ruoka-annokseen.