Öykkärit tuhosivat Toijalassa – vahingoittivat ajoneuvoja ja rikkoivat postilaatikoita

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisi kaipaa vihjeitä Toijalan Akaassa tapahtuneisiin vahingontekoihin, joissa on tehty ilkivaltaa autoille ja postilaatikoille. Samojen henkilöiden epäillään syyllistyneen kaikkiin alueella pienen ajan sisällä tapahtuneisiin vahingontekoihin.

Teot ovat tapahtuneet 7.-8. marraskuuta sekä yöllä että päivällä. Neljästä ajoneuvosta on rikottu peilejä ja laseja Matinpuistontiellä, Hämeentiellä ja Kiinanmuurilla. Postilaatikoita on rikottu Hämeentiellä, Torkontiellä, Ryödintiellä ja Lentiläntiellä. Kaikkiaan postilaatikoihin on kohdistunut neljä vahingotekorikosta. Yksi postilaatikko oli anastettu ja kyseistä asiaa tutkitaan näpistyksenä.

– Lentiläntiellä on tehty havainto henkilöautosta, josta nousi kaksi nuorta miestä. Toinen miehistä oli repinyt postilaatikon irti ja hyppinyt postilaatikon päällä toisen miehen kuvatessa matkapuhelimella tapahtumaa. Poliisilla on syytä epäillä saman seurueen olevan kaikkien rikosten takana, sillä teoilla on selkeä ajallinen ja paikallinen yhteys, Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.

Valkeakosken poliisiaseman tutkinta pyytää vihjeitä ja silminnäkijähavaintoja tapahtumista numeroon 0295 445 877 tai sähköpostitse vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi.