Elefantin poikanen ryhtyi isottelemaan turisteille – aikuiset elefantit puuttuivat tilanteeseen nopeasti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Etelä-Afrikassa sijaitsee Krugerin kansallispuisto, joka toimii kotina muun muassa monille elefanteille. Nyt eräs puiston työntekijä on kuvannut videolle hellyttävän tilanteen, jossa nuori elefantti yrittää isotella näkemilleen turisteille ja näyttää hieman esiintyvänkin heille.

Eläinten poikaset oppivat emoiltaan ja vanhemmilta lajitovereiltaan käytösmalleja ja tapoja, joita ne alkavat nopeasti kopioimaan ja matkimaan. Nyt YouTube-videolla nähdään suloinen tilanne, jossa elefantin poikanen alkaa isottelemaan autosta kuvaaville turisteille.

Pieni elefantti kuopii maata ja liikehtii keskellä tietä varastaen kaiken huomion itseensä. Lopulta aikuiset elefantit näyttävät olevan sitä mieltä, että poikasen esiintyminen saa jo riittää. Aikuiset hakevat poikasen tieltä ja ohjaavat sen hieman kauemmaksi turvaten samalla pikkuista.