Jersey Shoren Pauly D:n uusi tyyli ihastuttaa – karanteeniparta ei ollutkaan kuvafiltteri

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yksi Jersey Shore -realityohjelman tunnetuimmista mieshahmoista on DJ-komistus Pauly D. 39-vuotias mies muistetaan hauskasta hiustyylistään, mutta koronaviruksen aiheuttaman kotikaranteenin aikana hän on kuitenkin uskaltautunut kokeilemaan hieman erilaista tyyliä.

Pauly D yllätti fanit julkaisemalla taannoin itsestään kasvokuvan, jossa mies näytti hyvin erinäköiseltä kuin aiemmin. Miehellä oli kuvassa viikset ja parta, jotka muuttivat hänen kasvojensa ulkonäköä merkittävästi. Ihokarvojen arveltiin olevan kuvafiltterin ansiota, mutta uusien kuvien myötä mies on todistanut, että hän on todella kasvattanut karanteenissa parran.

Fanit ovat ihastelleet taukoamatta miehen uutta tyyliä. Eräs fani kommentoi kuvaa toteamalla, että parta on kuin taikatemppu, joka on muuttanut miehen kokonaan. Moni on ollut myös sitä mieltä, että parta on tehnyt tähdestä miehekkäämmän ja seksikkäämmän näköisen.