Scott Disick vaihtoi taas nuorempaan – pokasi 19-vuotiaan Amelia Hamlinin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Realitytähti Scott Disick on osoittanut jo useammilla treffikumppanivalinnoillaan Kourtney Kardashianin jälkeen, että nuoret mallikaunottaret ovat hänen mieleensä. Nyt 37-vuotias Disick on löytänyt rinnalleen jälleen uuden kauniin mallikaunottaren, joka on huomattavasti häntä nuorempi.

Scott Disick on alkanut tapailemaan häntä 18 vuotta nuorempaa Amelia Hamlinia. 19-vuotias Amelia Hamlin on Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjan tähden Lisa Rinnan tytär, minkä vuoksi myös häntä on nähty usein kyseisessä sarjassa.

Pariskunnan tapailusta on huhuttu Daily Mail -sivuston mukaan jo Kendall Jennerin syntymäpäivistä lähtien. Hamlin ja Disick saapuivat Jennerin Halloween-juhliin yhdessä. Scott Disick näytti viimein vahvistavan treffailuhuhut laittamalla kätensä Amelia Hamlinin ympärille Malibun hiekkarannalla, jossa paparazzit olivat jo kiinnittäneet pariskuntaan huomionsa.