Megan Fox hakee avioeroa Brian Austin Greenistä – riitelevät jopa somessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä ja seksisymboli Megan Fox on toimittanut viralliset avioeropaperit oikeuteen. Hän hakee eroa lastensa isästä ja entisestä aviomiehestään Brian Austin Greenistä. Pariskunta väitteli lastensa huoltajuudesta aiemmin julkisesti Twitterissä.

Megan Fox hakee kaikkien kolmen lapsen täyttä huoltajuutta. Hänellä ja Brian Austin Greenillä on kahdeksanvuotias Noah Shannon, kuusivuotias Bondhi Ransom ja neljävuotias Journey River. TMZ kertoo, että 34-vuotias kaunotar haluaa myös, että pariskunta ei maksa toisilleen elatusmaksua. Brian Austin Green on eri mieltä asioista.

Kun Megan Fox merkitsi suhteen päättymisen ajankohdaksi marraskuun 2019, kirjoitti Brian Austin Green papereihin päivämääräksi tämän vuoden toukokuun. Green haluaa myös elatusapua entiseltä vaimoltaan. Megan Fox kirjoitti Twitteriin aiemmin, että Austin Green antaa hänestä virheellisen kuvan äitinä, joka ei osallistu lastensa kasvattamiseen. Hän seurustelee parhaillaan artisti Machine Gun Kellyn kanssa.