R&B-tähti Cassie paljasti olevansa raskaana – odottaa toista lastaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

R&B-tähti Cassie nousi vuonna 2006 poptaivaalle Me & U -hitillään. Suhdekoukeroistaan muun muassa räppäri P. Diddyyn yhdistetty laulaja on viime vuosien aikana julkaissut harvakseltaan musiikkia, mutta viime vuoden aikana tähti yllätti faninsa kuitenkin seitsemällä single-julkaisulla.

Nyt Cassie on kertonut sosiaalisessa mediassa odottavansa puolisonsa Alex Finen kanssa perheenlisäystä. Cassie julkaisi Instagram-kanavallaan häikäisevän upeita kuvia, joissa hän esitteli paljasta pyöristynyttä raskausvatsaansa ruskea kangas vartalonsa ympärille kevyesti kiedottuna.

Vanhemmat odottavat jo kovasti tulevaa pikkuista perheeseensä. ”En malta odottaa, että pääsen tapaamaan sinut”, 34-vuotias tähti kommentoi kuviaan. Alex Finella ja Cassiella on yhdessä myös pieni tytär, Frankie Stone Fine, joka vietti juuri yksivuotissyntymäpäiväänsä.