Iranilainen ”Zombi-Angelina” tuomittiin vankeuteen – syynä häiritsevä käytös sosiaalisessa mediassa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kolme vuotta sitten iranilainen Sahar Tabar alkoi saamaan julkisuutta sosiaalisen median kautta. 19-vuotias nuori nainen halusi näyttää Angelina Jolielta, minkä vuoksi hän oli läpikäynyt yli 50 kauneusleikkausta. Leikellyt kasvot ja vakava alipaino saivat naisen näyttämään elävältä kuolleelta, minkä vuoksi häntä alettiinkin kutsumaan Angelina Jolien zombiversioksi.

Vuosi sitten Sahar Tabar pidätettiin sen vuoksi miten hän käyttäytyi sosiaalisessa mediassa. Nyt Daily Mail -uutisoi, että naista odottaa vankeusrangaistus. Tabar on ollut syytettynä jumalanpilkasta, väkivaltaan kannustamisesta sekä nuorten innoittamisesta tuhoisaan käytökseen. Tabarin on myös kerrottu saavan tuloja sosiaalisen median kautta sisällöllä, joka on ollut iranilaisen oikeuslaitoksen mukaan hyvin epäsopivaa.

Varhaisten tietojen mukaan Sahar Tabar tulee saamaan vankeusrangaistuksen, joka on pituudeltaan vähintään kolme kuukautta ja enintään kaksi vuotta. Naisen asianajajan mukaan Tabar voi kuitenkin pysyä vangittuna kymmenenkin vuotta. Tabarin lisäksi Iranissa on viime vuoden jälkeen pidätetty kolme muutakin naispuolista Instagram-vaikuttajaa.