Trumpin avaruussotilaita kutsutaan Guardians-tittelillä – nimi herätti heti hämmennystä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin aloitteesta perustettiin taannoin avaruusvoimat, maan asevoimien kuudes puolustushaara. Nyt avaruusvoimien jäsenten virallinen nimike on paljastettu julkisuuteen.

Yhdysvaltojen avaruusvoimien jäsenet tunnetaan maan varapresidentti Mike Pencen mukaan termillä Guardians, eli vartijat. Pence julisti guardianien suojelevan maata sotilaiden, merenkulkijoiden, lentäjien ja merijalkaväen rinnalla, uutisoi Associated Press.

Nimi herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa, sillä monien mielestä se herättää melkoisen suuren mielleyhtymän Marvelin Guardians of the Galaxy -elokuvaan ja sarjakuviin. Avaruusvoimien mukaan Guardians-nimike on viittaus Yhdysvaltojen ilmavoimien alkuperäisten avaruusvoimien mottoon vuodelta 1983. Siinä avaruusvoimien julistettiin olevan korkeiden rajaseutujen vartijoita.