Eroottinen kirjallisuus kiihottaa suomalaisnaisia – joka kolmas nauttii kiihottavista kirjoista

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Suomessa on ilmestynyt takavuosina seksinovelleja aikakausilehdissä ja eroottisia fantasioita on voinut lukea harlekiinikirjoista. Nykyaikana on tarjolla perinteisten kirjojen lisäksi myös eroottisia äänikirjoja ja digilukunautintoja. Pariskunnat voivat piristää seksielämäänsä lukemalla eroottista kirjallisuutta ääneen.

Kaalimato.comin tekemän kyselyn mukaan joka kolmas suomalaisnainen lukee tai kuuntelee seksuaalista kirjallisuutta. Eroottisen kirjallisuuden rinnalla kilpailee visuaalinen aikuisviihde, eli porno, joka on useimmiten miesten mieleen.

– Naiset lukevat keskimäärin miehiä enemmän kirjoja jo pienestä pitäen, joka saattaa osin selittää myös eroottisen kirjallisuuden suosiota nimenomaan naiskohderyhmässä. Monet näistä kirjoista on myös kirjoitettu naisten tyypilliset seksuaaliset mieltymykset mielessä, eli ne sisältävät usein paljon romantiikkaa, tunteita ja pitkää esileikkiä, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.

Hänen mukaansa pariskunnat voivat lukea eroottisia novelleja tai muuta seksikirjallisuutta toisilleen ääneen. Rakastavaiset voivat toteuttaa jonkun tarinoista roolileikkinä. Toisaalta kumppanukset voivat kirjoittaa omia eroottisia tarinoita, joissa kerrotaan omia fantasioita.