Madonna vähäpukeisena selfiessä: ”20-vuotias piilottelee ihon alla”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt poptähti Madonna joutui viime vuoden lopussa ja alkuvuodesta perumaan esiintymisiään. Syynä olivat Madonnalla ilmenneet lonkka- ja polviongelmat, joiden vuoksi hän joutui leikkaukseen.

Nyt leikkauksista toipuva Madonna on jakanut Instagram-tarinoissaan runsaasti huomiota herättäneitä kuvia. Bikinien alaosaan ja toppiin pukeutunut tähti esittelee otoksissa lantionsa ja jalkojensa alueella olevia, kuvatekstissään kauniiksi kuvailemiaan arpia.

Monien fanien huomio kiinnittyi arpien ohella 62-vuotiaan poptähden näyttävään vartaloon. Madonna julkaisi viime vuonna jo 14. albuminsa, joka kantoi nimeä Madame X. Tähti myös paljasti taannoin ohjaavansa lähitulevaisuudessa oman elämänkertaelokuvansa.