Whitney Houston -elokuvan päätähti paljastettiin – muistetaan myös Star Warsista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Edesmenneestä laulajatähti Whitney Houstonista työstetään parhaillaan elämänkertaelokuvaa. Nyt Sony/TriStarin -yhtiön tuottaman ja Stella Meghien ohjaaman I Wanna Dance With Somebody -elokuvan pääroolin esittäjä on paljastettu.

Whitney Houstonia esittää elokuvassa Deadline-sivuston mukaan brittinäyttelijä Naomi Ackie. BAFTA-palkittu tähti tunnetaan muun muassa elokuvista Lady Machbeth sekä Star Wars: The Rise of Skywalker ja Netflixin The End of the F***ing World -sarjasta.

Ohjaaja Stella Meghien mukaan Whitney Houstonin näyttelijän etsiminen kesti kauan. Naomi Ackie kuitenkin teki ohjaajaan ja tuottajiin vaikutuksen kykenemällä tavoittamaan sekä Houstonin lavakarisman että hänen sisäisen elämänsä ihmisyyden. Vuonna 2022 ensi-iltansa saavan elokuvan on käsikirjoittanut muun muassa Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn kirjoittanut Anthony McCarten.