Bella Thorne biksuissa talvipakkasessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Bella Thorne aloitti uransa viattomien Disney-nimikeiden teinitähtenä, mutta aikuisena tähti edustaa rohkeampaa linjaa. Näyttelijänä parhaiten tunnettu tähti on totuttu näkemään sosiaalisessa mediassa rohkeissakin kuvissa.

Nyt Thorne nähdään poseeraamassa talvipakkasessa lumipeitteisellä terassilla, eli mitä todennäköisimmin pakkaskelissä. Yllään hänellä on puolipitkä takki, jonka alla on ainoastaan biksut. Takki auki Bella esittelee vartaloaan kuvaajalle auliisti. Toisessa julkaisussa hän tanssii vihreissä biksuissa kameran edessä ja tiedustelee seuraajiltaan kumpi kuvista on parempi.

Viihdetähti julkaisi taannoin myös tuoreen Stupid F*cking Bitch -nimisen singlen, jota hän on mainostanut ahkeraan tahtiin sosiaalisessa mediassa. Tänä vuonna Infamous, Girl ja The Babysitter: Killer Queen -elokuvissa esiintynyt Bella Thorne teki viime vuonna myös ensimmäisen oman ohjaustyönsä, Her & Him -nimisen kokeellisen eroottisen lyhytelokuvan.