Bella Thorne hemmotteli perhettään – tarjosi luksusloman Meksikossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä, malli ja laulaja Bella Thorne on tullut alun perin tunnetuksi Disneyn sarjoista ja elokuvista. 23-vuotias tähti on viime vuosina karistanut perheystävällistä imagoaan toden teolla ja alkanut kasvattamaan omaa palkkapussiaan myymässä faneilleen OnlyFans-sivuston kautta rohkeita ja vähäpukeisia kuvia itsestään.

Bella Thorne kokee olevansa onnellisessa asemassa tienattuaan julkisuudellaan itselleen sellaisen omaisuuden, että hän on onnistunut tarjoamaan mukavia asioita myös perheelleen. Nyt Thorne tarjosi perheelleen ylellisen loman Meksikossa ja vei seurueensa Tulumin upeisiin maisemiin rentoutumaan.

23-vuotias Bella Thorne julkaisi useita kuvia Meksikon lomalta, jonka kertoi olevan hänen unelmiensa täyttymys. Nainen halusi myös erikseen mainita siitä, että sekä hänen perheensä että mukana ollut tiimi testattiin matkan aikana useampaan kertaan koronaviruksen varalta.