Tiesitkö? Noutoruokia saa Suomessa myös marketeista

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Yhä useampi supermarket on ottanut kattonsa alle ravintoloiden noutopisteitä. Sen lisäksi, että kaupoissa on salaattibaareja, lihatiskejä ja paistopisteitä, voi niistä ostaa myös sushia, pizzaa ja wokkiruokia.

Esimerkiksi Osuuskauppa Hämeenmaalla on laajennettu Prismoihin noutoravintoloita, joista voi tilata annoksia mukaan. Kun asiakas käy tekemässä tilauksen, voi hän välillä suorittaa ostoksensa loppuun ja noutaa annoksen mukaan ennen kassalinjoille menemistä. Eniten suomalaisista marketeista saa tuoretta sushia.

Noutoruokapisteet vastaavat asiakkaiden toiveisiin. Supermarketit ovat profiloituneet viime vuosina enemmän ostosbasaareiksi, joissa on enemmän kauppahallin kuin supermarketin tunnelmaa. Ilmiö on kansainvälinen.