Varokaa heikkoa jäätä – 27 ihmistä hukkui jäihin vuonna 2020

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kaikki 80-luvun lapset muistavat Pikku Kakkosen yhteydessä näytetyn animaation, missä varoitettiin heikoista jäistä. Varoitus on jälleen ajankohtainen, sillä synkät tilastot kertovat ihmisten uponneen jäihin viime vuonna huolestuttavan paljon. Peräti 27 ihmisen kerrotaan hukkuneen jäihin.

LähiTapolan keräämien tietojen mukaan vuonna 2020 hukkui ennakkotietojen mukaan useampi ihminen jäihin kuin moneen vuoteen. Asiantuntija arvioi, että aiempaa leudommat ja lyhemmät talvet voivat osaltaan lisätä jäihin vajoamisia. Tänä talvena riskejä liittyy myös korona-aikana lisääntyneeseen ulkoiluun.

– Jäälle ei koskaan pitäisi lähteä, jos ei voi varmistua jään kantavuudesta tai ole ainakin valmistautunut siihen, että jää voi pettää alta. Näin alkutalvesta jäätilanne vaihtelee hyvin paljon eri puolilla Suomea ja jään paksuus voi vaihdella yllättävän paljon myös ihan pienellä alueella, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

– Jos on lapsuudessa tottunut menemään jäälle joulukuussa tai viimeistään loppiaisena, ei sitä enää useinkaan kannata tehdä. Ilmastonmuutoksen myötä talvet ovat lämpenemään päin, joten kalenteriin ei voi jään kestossa siksikään luottaa. Etenkin Etelä-Suomessa jääpeitteestä on tullut hyvin epävarma.