Realitykaunotar sai karua palautetta mallitoimistolta: ”Jos peppusi olisi pienempi…”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Love Island -realityohjelmasta tutuksi tullut Arabella Chi on alkanut saamaan itselleen melko vakuuttavan seuraajakunnan sosiaaliseen mediaan. 29-vuotias tähti on tehnyt viime aikoina paljon töitä mallina eri yhteistöiden ja oman mallitoimistonsa kautta. Aiemmin naisen haaveet mallina toimimisesta oli kuitenkin tyrmätty karun palautteen kera.

Tyrmäävän kaunis Arabella Chi muistelee mallitoimistolta nuorena saatua palautetta, joka koski hänen naisellisia muotojaan. Mallitoimistolta ja asiakkailta tuli tällöin 16-vuotiaalle aloittelevalle mallille palautetta, jonka mukaan hänellä oli liian suuri takapuoli.

Asiakkaat olivat sanoneet Daily Mail -sivuston mukaan nuorelle Arabella Chille, että hän voisi toimia mallina jopa Chanelille tai Diorille, mikäli hänellä ei olisi niin isoa takapuolta kuin hänellä tällöin oli. Myös Milanossa naiselle oli sanottu, että hänen tulisi laihduttaa, koska hän ei tulisi saamaan pyöreän takapuolensa vuoksi töitä.

Ajat ovat muuttuneet näistä kommenteista vuosien saatossa jonkin verran. Etenkin sosiaalisen median kautta Arabellalle satelee mallin töitä juurikin hänen muodokkaan vartalonsa vuoksi. Aikuisiällä kaunotar onkin oppinut arvostamaan kurvejaan ja nauttimaan siitä, että hänellä on monien naisten havittelemaa pyöreyttä takapuolessa.