Zara Larsson paljasti miten meikkaa videopalavereihin – tarvitsee vain 10 minuuttia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ruotsalainen poptähti Zara Larsson on julkaissut viime aikoina tiuhaan tahtiin uutta musiikkia. Viime vuonna nainen julkaisi kolme singleä, ja tänä vuonna tähti on ehtinyt julkaisemaan jo yhden uuden kappaleen. Tuoreimman kappaleen nimi on Talk About Love ja siinä on mukana vierailemassa Young Thug.

Zara Larsson on tunnettu kaunottarena, joka ihastuttaa usein näyttävillä ja erilaisilla tyyleillään. Tällä kerralla 23-vuotias laulaja esitteli Allure-sivuston YouTube-kanavalla miten hän meikkaa arkisin halutessaan loihtia itsestään hieman paremman version esimerkiksi videopalavereita varten.

Zara Larsson ehtii tekemään nopean arkimeikkinsä kymmenessä minuutissa. Meikkipohjan, aurinkopuuterin ja poskipunan lisäksi tähti levittää luomilleen punaruskeaa luomiväriä ja silmänrajaukset, jotka tähti sumentaa meikkisiveltimen avulla. Lopuksi Larsson levittää ripsiinsä vielä maskaraa ja viimeistelee tyylin persikkaisella huulipunalla.