Nainen testasi Adelen ruokavaliota – näin se vaikutti kahdessa viikossa

Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Adele teki viime vuonna näyttävän paluun julkisuuteen. Tähti oli vuoden ajan noudattanut terveellisempää elämäntapaa, jonka ansiosta Adele oli pudottanut huimat 45 kiloa painostaan.

Adelen on kerrottu suosivan muun muassa sirt-dieettiä. Sirt-dieetti on viime aikoina alkanut kasvattamaan suosiotaan, koska sen on kerrottu tehostavan aineenvaihduntaa ja edistävän rasvanpolttoa. Nyt Jasmine-niminen nainen päätti laittaa videoblogissaan dieetin testiin ja antaa sille mahdollisuuden näyttää voimansa kahden viikon aikana.

Sirt-dieetti perustuu siihen, että ihminen syö sirtuiini-nimistä proteiinia aktivoivia ruokia. Tälläisiä ruokia ovat muun muassa sitrushedelmät, rucola, lehtikaali ja persilja sekä mustikat ja mansikat. Jasmine aloitti kokeilunsa tekemällä ison annoksen pahalta maistuvaa vihermehua, jota hän joi joka aamu.

Vihermehua lukuunottamatta Jasmine oli todella tyytyväinen lämpimiin aterioihin, joita hän sai syödä läpi kokeilujaksonsa. Nainen teki kaikki ruokansa Aidan Gogginsin ja Glen Mattenin julkaiseman the Official Sirt Food Diet -kirjan ohjeiden mukaan.

Kirja lupaa, että ohjeita noudattamalla henkilö tulisi pudottamaan painoaan yli kolme kiloa viikossa. Jasmine pudotti ensimmäisen viikon aikana noin 2,3 kiloa, johon hän oli kuitenkin tyytyväinen. Kokonaisuudessaan nainen pudotti kahden viikon aikana reilut kolme kiloa.