Eläintarhan pandat pääsivät leikkimään lumessa – riemulla ei ollut rajoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Todellisten talvisäiden saapuminen on ollut monien pienten ja isompienkin ihmisten mieleen, ja monien pakkaspäivät ovatkin kuluneet mäkiä laskiessa. Hauska viraalivideo osoittaa, että mäenlaskusta nauttivat myös pandat.

Talvi saapui taannoin myös Yhdysvaltojen pääkaupungissa, Washingtonissa sijaitsevaan Smithsonianin kansalliseen eläintarhaan. Lumen ilmestyminen maahan oli selkeästi etenkin Mei Xiang ja Tian Tian -isopandojen mieleen. Eläimet ottivat kaiken riemun irti talvisista keleistä.

Sosiaalisessa mediassa levinneellä videolla pandat nähdään laskemassa lumista mäkeä pitkin koomisenkin näköisesti. 22- ja 23-vuotiaat pandat tuotiin Smithsonianin eläintarhaan Kiinasta vuonna 2010. Vaikka eläintarha on kiinni yleisöltä, on pandojen elämää päästy seuraamaan etänä internetissä erityisen pandakameran ansiosta.