The Weeknd saapuu konsertoimaan Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supertähti The Weeknd on julkaissut lisää keikkoja siirtyneelle After Hours -maailmankiertueelleen. Suomessa The Weeknd esiintyy Hartwall Arenalla lauantaina 10. syyskuuta 2022, ja samalla Helsingin konsertti toimii kiertueen Euroopan osuuden avauskeikkana. Keikka toteutetaan yhteistyössä Blockfestin kanssa.

Ensi sunnuntaina spektaakkelimaisen Super Bowl -puoliaikashown tähtenä nähtävä The Weeknd on noussut tämän hetken suosituimpien artistien joukkoon tuoreimmalla After Hours -albumillaan. Moninkertaista platinaa saavuttaneen tähtinimen kaupallinen jättimenestys sisältää esimerkiksi Blinding Lights -hitin, joka löytyy historiallisesti edelleen Billboardin TOP 10 -listalta yli vuosi ilmestymisensä jälkeen.

After Hours -levyn suosio on ollut merkittävää myös kotimaassamme. Tuplaplatinarajan rikkonut paketti on viettänyt jo 45 viikkoa Suomen virallisella albumilistalla ja löytyy tälläkin hetkellä sijalta 2. Levyn isoin hitti, kuusinkertaista platinaa striimannut Blinding Lights oli kotimaisten radiokanavien soitetuin ulkomainen kappale vuonna 2020. Biisi jyrää edelleen Spotifyssa Suomen TOP 50 -listalla, missä samaan aikaan viihtyy myös kultarajan ylittänyt Save Your Tears -single.

After Hours -maailmankiertue käsittää peräti 104 päivää, alkaen Vancouverista 14. tammikuuta 2022 ja päättyen Lontooseen 16. marraskuuta 2022. Alun perin tälle vuodelle suunnitellun rundin siirron yhteydessä julkistettiin myös 39 uutta keikkaa eri puolilla maailmaa, joiden joukossa Helsingin Hartwall Arenan veto. Julkistuksen yhteydessä, tulevana perjantaina ilmestyy myös The Weekndin uraa läpileikkaava The Highlights -kokoelmalevy.

Etiopialais-kanadalainen The Weekndin lavashow on kasvanut entistä näyttävämmäksi jokaisen levyn kohdalla. After Hours -aikakauden voi katsoa alkaneen 26. marraskuuta 2019, jolloin artisti julkaisi ensimmäisen kuvan uudesta lookistaan sosiaalisessa mediassa. Tällä kertaa mukana on ollut myös suomalaisväriä, sillä veljekset Anton ja Aleksi Tammi ovat olleet rakentamassa ilmettä alkaen useammasta musiikkivideosta aina käytettyihin tekstityyleihin lähtien. Työryhmässä ovat olleet mukana myös esimerkiksi leikkaaja Janne Vartia sekä äänisuunnittelija Akseli Soini.

The Weeknd on nähty Suomessa aiemmin vuonna 2017, jolloin hän tähditti Blockfest 10th Anniversary Special -tapahtumaa Helsingin Kaisaniemessä.