Kuvien muokkaaminen someen voi johtaa masennukseen

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisen median käyttämisen on jo aiemmin huomattu tutkimustulosten perusteella vaikuttavan monien nuorten mielenterveyteen negatiivisella tavalla. Kauniit kuvat saavat aikaan epätervettä vertailua, jossa kuvan katsoja epäröi kuvan nähtyään oman elämänsä merkityksellisyyttä ja omaa ulkonäköään.

Sosiaalisen median mukana myös kuvien muokkaaminen yleistyi. Moni käyttää kuvissaan filttereitä, jotka muuttavat kuvien värimaailmaa. Psykologit ovat kuitenkin alkaneet olla nyt huolissaan siitä, että yhä useampi Instagram-käyttäjä on ryhtynyt muuttamaan myös ulkonäköään.

Nykyään omien kasvojen ja vartalon muokkaaminen somekuvia varten on vaivatonta ja nopeaa. Muokkausohjelmien avulla pystyy kaventamaan kasvojaan, lisäämään huuliin täytettä ja jopa meikkaamaan kasvoja. Tämä on kuitenkin luonut yhä suuremman raon nuorten todellisen minän ja sosiaalisessa mediassa esiintyvän minän välille.

Moni antaa itsestään vääristyneen kuvan sosiaalisessa mediassa muokkaamalla kuviaan ja esimerkiksi meikkaamalla kuviin joka kerta, vaikka todellisuudessa viettäisi kotonaan suurimman osan ajasta ilman meikkiä. Psykologit ovat Women’s Health -sivuston mukaan alkaneet huomaamaan, että tällä on suuria vaikutuksia nuorten aikuisten mielenterveyteen.

Omien muokattujen kuvien ja oman pelikuvan välinen suuri ero voi alkaa vaikuttamaan aivoihin. Se voi edesauttaa vääristyneen minäkuvan muodostumista ja aiheuttaa niin ahdistusta, masennusta kuin syömishäiriöitäkin. Psykologi Terri Bacow kehottaa nuoria julkaisemaan jonkin aikaa itsestään ja ympäristöstään vain muokkaamattomia kuvia. Se saa aivot hämääntymään ja purkamaan vanhoja ajattelumalleja, mikä yleensä aiheuttaa positiivisen muutoksen.