Työelämän kiire, liiallinen työmäärä ja jatkuva paine uhkaavat yhä useamman eurooppalaisen mielenterveyttä.
EU:n työterveys- ja työturvallisuusviraston mukaan lähes puolet työntekijöistä altistuu työssään tänä päivänä mielenterveyttä uhkaaville riskeille.
Ongelmista ei uskalleta puhua
Ongelmien ratkaisemista vaikeuttaa se, että niistä uskalleta puhua avoimesti työpaikoilla ja samalla pelätään vähättelyä tai leimaantumista. Eurooppalaisten työhyvinvoinnissa on vakavia ongelmia.
Nämä näkyvät niin työntekijöiden terveydessä kuin työnantajien kustannuksissa. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston EU-OSHAn mukaan 45 prosenttia eurooppalaisista työntekijöistä kohtaa työssään mielenterveyteen kohdistuvia riskejä. Lisäksi 44 prosenttia kertoo kärsivänsä kovasta aikapaineesta tai liiallisesta työmäärästä.
Työelämän henkinen kuormitus voi johtua esimerkiksi pitkistä työpäivistä, kiireestä, emotionaalisesti raskaista tehtävistä tai huonoista ihmissuhteista työpaikalla. EU-OSHAn pääjohtaja William Cockburn kertoo Euronewsille, että yksi suurimmista ongelmista on mielenterveyteen liittyvä vaikeneminen.
Työntekijät ja työnantajat tunnistavat ongelmia, mutta niistä puhumista vältellään edelleen. Cockburnin mukaan tämä estää myös käytännön toimenpiteisiin ryhtymistä. Asian korjaaminen kannattaisi, sillä työperäinen masennus maksaa yli 100 miljardia euroa vuodessa.
Työpaikkojen pitäisi ehkäistä henkistä kuormitusta.
Toisin sanoen työelämän mielenterveysongelmilla on myös huomattava taloudellinen vaikutus. Euroopan ammattiyhdistysinstituutin ETUI mukaan työperäinen masennus aiheuttaa EU vuosittain yli 100 miljardin euron kustannukset, ja summa muodostuu muun muassa sairauspoissaoloista, alentuneesta työtehosta, terveydenhuollon menoista ja muista yhteiskunnallisista kustannuksista.
Monissa Euroopan maissa kärsitään joillakin aloilla työvoimapulasta ja väestö ikääntyy. EU-OSHAn mukaan mielenterveyteen liittyviä riskejä pitäisi käsitellä työpaikoilla samalla tavalla kuin fyysisiä työturvallisuusriskejä. Työnantajan pitäisi ensin tunnistaa työn kuormitustekijät ja sen jälkeen tehdä tarvittavat muutokset haittojen ehkäisemiseksi.
Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi kohtuuttomat työajat, jatkuva kiire, työpaikkakiusaaminen, häirintä tai väkivallan uhka. Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön ETUC pääsihteeri Esther Lynch arvostelee ajatusta, jonka mukaan mielenterveysongelmien ratkaiseminen olisi ensisijaisesti työntekijän omalla vastuulla.
Lynchin mukaan työpaikkojen pitäisi ehkäistä henkistä kuormitusta samalla tavalla kuin fyysisiä työtapaturmia. Hän vertaa tilannetta koneiden turvallisuuteen, eli suojakaiteita ei asenneta vasta sitten, kun työntekijän sormi katkeaa. Samalla periaatteella myös työn aiheuttamat mielenterveysriskit pitäisi tunnistaa ja ehkäistä jo ennen kuin työntekijä sairastuu.
Työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin
Työntekijöiden osallistuminen työolojen kehittämiseen on kuitenkin edelleen puutteellista. EU-OSHAn mukaan vain 45 prosenttia työntekijöistä kertoo, että heiltä kysytään työssä esiintyvistä stressitekijöistä.
Cockburn muistuttaa, että työntekijöiden osallistuminen työturvallisuutta koskevaan keskusteluun on eurooppalaiseen lainsäädäntöön perustuva velvollisuus. Suomessa työnantajan velvollisuudesta huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä säädetään työturvallisuuslaissa.
Lain 25 § mukaan työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jos työntekijän todetaan kuormittuvan työssään hänen terveyttään vaarantavalla tavalla. Velvollisuus koskee myös henkistä kuormitusta.
Työnantajan pitää selvittää kuormituksen syyt ja pyrkiä vähentämään niitä. Pelkkä kehotus levätä enemmän tai huolehtia omasta jaksamisesta ei välttämättä riitä, jos ongelma johtuu työn järjestelyistä.
Euroopan komissio käynnisti äskettäin uuden Terveellinen työ -kampanjan.
Kuormitusta voidaan vähentää esimerkiksi muuttamalla työtehtävien määrää, selkeyttämällä vastuita, parantamalla työvuorosuunnittelua tai puuttumalla epäasialliseen kohteluun.
Euroopan komissio käynnisti äskettäin uuden Terveellinen työ -kampanjan. Tavoitteena on auttaa työnantajia tunnistamaan, arvioimaan ja hallitsemaan työpaikkojen psykososiaalisia riskejä.
Työelämän mielenterveysongelmien taustalla voisi olla syytä tarkastella myös sitä, miten ihmisten vapaa-ajanvietto on muuttunut. Vaikka työpäivä päättyy, aivot eivät välttämättä pääse lepäämään.
Sosiaalinen media, jatkuva uutisvirta, älypuhelimet ja muu digitaalinen viihde täyttävät vapaa-ajan ärsykkeillä, jotka vaativat huomiota ja tiedonkäsittelyä. Ihminen saattaa kokea rentoutuvansa ruudun äärellä, vaikka hänen mielensä käsittelee edelleen jatkuvasti uutta informaatiota. Viihtyminen ja palautuminen eivät kuitenkaan ole sama asia.
Olisikin aiheellista pohtia, kuinka suuri merkitys vapaa-ajan muuttuneilla tavoilla on työssä jaksamiseen. Jos ihminen ei palaudu kunnolla edes vapaa-ajallaan, kuormitus voi kasautua päivästä toiseen.
Lähde: Euronews ja Euroopan työterveys- ja turvallisuusvirasto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten masennus, stressi tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys -osioistamme.