R. Kellyn kaveri tuomittiin 15 vuoden vankeuteen – yritti lahjoa artistin uhreja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Artisti R. Kellyä syytetään parhaillaan New Yorkissa kiristykseen ja ihmiskauppaan liittyvistä rikoksista. Lisäksi häntä odottaa liittovaltion rikossyyte lapsipornosta ja muista rikoksista. Hänen lähipiirinsä on puolestaan syyllistynyt kiristykseen ja lahjontaan.

Aristin ystävä Richard Arline yritti lahjoa yhtä uhria 500.000 dollarilla. Hän soitti uhrille viime vuoden toukokuussa. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että poliisit kuuntelivat puhelinta. Arline on nyt tuomittu 15 vuoden vankeuteen, Page Six uutisoi.

Kerroimme aiemmin, että poliisi on pidättänyt myös kaksi muuta miestä, Donnell Russellin ja Michael Williamsin. Donnell Russelli kerrotaan uhanneen julkaista yhdestä R. Kellyä syyttäneestä naisesta otettuja alastonkuvia, mikäli hän ei vetäytyisi oikeustapauksesta Michael Williamsia syytetään erään uhrin kodin ulkopuolella sijainneen auton tahallisesta palamaan sytyttämisestä.