ABBA tekee paluun koronakriisin jälkeen? Hämmentävä twiitti katosi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjoismaisen pop-musiikin historian suurimpiin nimiin lukeutuva ABBA on tehnyt viime vuosina paluuta julkisuuteen. Uutisoimme helmikuussa 2020 kuinka maailmanhistorian suosituimpiin yhtyeisiin aikoinaan lukeutuva ruotsalainen Abba kertoi julkaisevansa uutta musiikkia vielä samana vuonna.

Koronakriisi kuitenkin vesitti suunnitelmat ja jättiyhtyeen paluuta ei lopulta nähty. Nyt Abba-fanit ovat saaneet uutta toivoa, kun yhtyeen keulahahmo Björn Ulvaeus paljasti jymyuutisen. Ulvaeus nimittäin julkaisi twiitin, jossa luki ”When corona is over, see you in globen #reunion”. Päivitys ehti saada nopeasti satoja tykkäyksiä, kunnes se kuitenkin katosi yhtä mystisesti kuin ilmestyikin.

Tapaus sai fanit ymmälleen, sillä ainakaan virallista tietoa Abban paluusta ei toistaiseksi ole olemassa, mutta yhtyeen keulahahmon päivitystä pidetään hyvänä merkkinä. On mahdollista, että tieto tulevasta paluukeikasta Tukholman Globenilla päätyi julkisuuteen liian aikaisin ja poistettiin siksi. Tai kyseessä oli mahdollisesti laskelmoitu keino saada paluulle mahdollisimman paljon julkisuutta ennen virallista julkistusta.

ABBAn paljastettiin työstävän uutta materiaalia jo vuonna 2018. Helmikuussa 2020 yhtyeen Benny Anderson paljasti kappaleiden julkaisua kaavailtavan vielä syyskuulle 2020. Koronakriisin takia suunnitelmista kuitenkin luovuttiin. Vuonna 1972 perustettu ABBA nousi maailmanlaajuiseen suosioon Euroviisut voittaneen Waterloo-hittinsä myötä. Yhtye jäi virallisesti tauolle vuonna 1982.