Teddi Mellencamp ennen ja jälkeen -kuvissa – suurin muutos henkisellä puolella

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Teddi Jo Mellencamp tunnetaan Beverly Hillsin täydelliset naiset -televisiosarjasta, jonka tähtikaartiin kaunotar kuului kolmen tuoreimman tuotantokauden verran. Viime kesänä hän sai kuitenkin harmikseen kuulla, että hänen sopimustaan ohjelmassa ei enää jatkettu. Tähti on keskittynyt nyt lähinnä omaan uraansa hyvinvoinnin, ravinto-ohjauksen ja kuntovalmentamisen parissa.

Nyt 39-vuotias Teddi Mellencamp julkaisi itsestään näyttävän kuvaparin, jossa hänet nähdään kahdessa täysin erilaisessa elämäntilanteessa. Ensimmäinen kuva on otettu vuosi Cruz-pojan syntymän jälkeen ja toinen kuva on napattu nyt kun Dove-vauvan syntymästä on tullut kuluneeksi vuosi.

Nainen on tuoreemmassa kuvassa fyysisesti paremmassa kunnossa, mutta tähden mukaan suurin muutos on kuitenkin tapahtunut henkisellä puolella. Teddi Mellencamp oli ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen hukassa itsensä kanssa. Hän oli jatkuvasti surullinen eikä häntä motivoinut mikään.

Eräänä päivänä tähti päätti kuitenkin muuttaa elämänsä suunnan ja on pysynyt sillä tiellä edelleen. Se onkin suurin syy siihen, minkä vuoksi hän on niin omistautunut tänä päivänä myös muiden ihmisten auttamiseen alkuun pääsemisen kanssa omissa elämäntapamuutoksissaan.

https://www.instagram.com/p/CLfL_QahIbT/