Poliisit varustetiin rullaluistimilla – erikoisryhmä puuttuu varkauksiin ja ahdisteluun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pakistanin Karachissa eteen saattaa tulla jokseenkin epätyypillinen poliisipartio. Autojen tai moottoripyörien sijaan he liikkuvat maan suurimman kaupungin kaduilla rullaluistimilla.

Karachin poliisin 20-henkisen erikoisryhmän tehtävänä on puuttua varkauksiin ja ahdisteluun kaupungin kaduilla. Ryhmä on varustettu tätä varten inline-rullaluistimilla. Poliisipäällikkö Farrukh Alin mukaan viranomaisten täytyi keksiä innovatiivinen tapa puuttua katurikollisuuteen.

Erikoisryhmä tulee partioimaan Karachin osissa, joissa kaduilla tapahtuva rikollisuus on yleisintä. Ali kertoo Reuters-uutistoimitolle esimerkiksi moottoripyörillä liikkuvien varkaiden jahtaamisen olevan rullaluistimilla 20 miljoonan asukkaan kaupungissa muita keinoja käytännöllisempää. Rullaluistinpoliiseja on jo ennestään nähty esimerkiksi osassa Euroopan suurkaupunkeja, kuten Pariisissa.