Rihanna villitsi faneja – poseerasi retrohenkisissä biksuissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna on keskittynyt viime aikoina uuden musiikin julkaisemisen sijaan muihin asioihin, ja hänen edellisestä albumistaan on ehtinyt vierähtää jo viisi vuotta. Barbadoslaistaustainen tähti vaikuttaa olevan musiikin sijaan kiinnostuneempi liiketoimista oman alusvaatemerkkinsä parissa.

Rihanna toimii usein oman Savage X Fenty -merkkinsä mallina. Nyt tähti on villinnyt fanejaan esittelemällä yrityksen uutuuksia näyttävässä Instagram-kuvassa. Siinä hänet nähdään amkoilemassa puutarhatuolissa retrohenkisissä, kukkakuvioisissa bikineissä.

Alusvaatebisnes on osoittautunut Rihannalle selkeästi kannattavaksi. Taannoin hänen Savage X Fenty -merkkinsä arvo nimittäin nousi yli miljardiin dollariin toisen rahoituskierroksen jälkeen. Yhtiön oletetaankin olevan omien markkinoidensa johtavassa asemassa vuoteen 2025 mennessä.