Snooki palaa pikaisesti Jersey Shore -sarjaan? Nähtiin jo kuvauksissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jersey Shoren alkuperäistähtiin lukeutunut Nicole ”Snooki” LaValle ilmoitti vuonna 2019 jättävänsä realitysarjan lopullisesti. Tähti ilmoitti tuolloin kyllästyneensä bilettämiseen sekä draamaan ja keskittyvänsä jatkossa perhe-elämään.

Snookin päätös vetäytyä suosikkisarjasta vaikuttaa kuitenkin jääneen lyhytaikaiseksi. Tähti nähtiin taannoin jälleen Jersey Shore: Family Vacation -sarjan kuvauksissa. TMZ-sivuston mukaan Snooki oli sarjan kuvauksissa syömässä lounasta Angelina Pivarnickin kanssa New Jerseyssä sijaitsevassa ravintolassa.

Toistaiseksi on epäselvää, tuleeko Snookin mukanaolo Jersey Shoren uusissa jaksoissa olemaan vain nopea vierailu vai pidempiaikainen rooli. Vielä vuonna 2019 Snooki ilmoitti päätöksensä olevan pysyvä, ja koskevan myös mahdollisia spinoff-sarjoja. Taannoin tähti kiinnitettiin Discovery+ -palvelun uuden Beach Cabana Royale -remonttisarjan juontajaksi.