Poliisin tuttu tupakkavarkaissa – ajoi autolla Nastolan Salen ovista sisään

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Hämeen poliisilaitoksen Lahden yksikkö kertoo saaneensa murtotehtävän Nastolan Saleen 11. maaliskuuta yöaikaan. Kauppaan oli murtauduttu ajamalla auto kaupan ovia päin. Poliisit ryhtyivät tarkastamaan valvontakameran materiaalia.

– Poliisipartio tunnisti valvontakamerakuvista auton samaksi, jota on aikaisemmin käyttänyt poliisille tuttu kolmekymppinen mies. Poliisi tunnisti valvontakamerakuvista myös kyseisen miehen, Päijät-Hämeestä kerrotaan.

Toinen poliisipartio löysi valvontakameran kuviin täsmäävän auton myöhemmin Lahdesta kerrostalon edestä. Poliisi teki kotietsinnän kerrostalossa olevaan asuntoon ja sieltä löytyi Salesta anastettu omaisuus ja epäilty tekijä. Liikkeestä oli anastettu tupakkaa ja arpoja.